Räkäisiä nokkia, tukkeutuneita mieliä

Maanantaina se sitten iski. Ja lamautti. Uutisten mukaan jonkinlainen flunssaepidemia-aalto kaataa kaupunkilaisia petiin ja täyttää poliklinikat. Inkivääri-sitruuna-hunaja-juoma on pitänyt meidät hengissä vaikkakin kieltämättä keuhkoissa tuntuu jo siltä, että yskiminen ja niistäminen on tuhonnut kaikki hengityselimet. Toivoa parantumisesta on jo näkyvissä ja nyt toivotaankin, ettei tarvitsisi lähteä enää tapaamaa lääkärisetää. Koska tämä viikko on vietetty kotisohvalla nessuvuoren alla, on aika päivittää viime viikonlopun tapahtumia.

Onnea Liettua ja sen pappa.

Lauantaina juhlistimme kaveriporukalla Liettuan itsenäisyyspäivää päivämatkalla maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Kaunasiin. Kolmen euron junalipun jälkeen moderni pendolino kiiti suomalaisvaikutteisten metsämaisemien läpi ja tunnissa olimme perillä. Toisin kuin Vilnassa, kaupat ja turistikohteet olivatkin koko päivän kiinni ja kaupunki hiljaisen harmaa.  Lisäksi myöhästyimme kaupungin itsenäisyysseremonioista ja kävellessämme Kaunasin bulevardia vastaamme tuli kymmeniä perheitä heiluttaen puna-kelta-vihreitä minilippujansa ja lapsipainoilla varustettuja ilmapalloja. Ilmeisesti ainoa itsenäisyyspäivän sessio, jota emme missanneet, oli jokseenkin aggressiivinen ja massiivinen oikeiston mielenosoitusmarssi, jossa uhottiin Liettuaa liettualaisille ja josta syljettiin meitä ei-liettualaisia päin. Rikun koordinaattorin mukaan olisimme olleet syvällä lirissä, jos mukanamme olisi ollut vähänkään tummahipiäisempi luokkatoveri. Päädyimme hylkäämään matkasuunnitelmamme sekä kävelemään määrätiedottomasti kaupungissa keskittyen maisemien ja matkaseuran kuvaamiseen. Kaunasiin palaamme keväämmällä, kun banderollit on laskettu, bulevardin lehtipuut huojuvat vihreinä, aurinko lämmittää joenpientaretta, nähtävyydet ovat avoinna eikä loska kastele sukkia.

Adam ja hänen uskomaton taitonsa
olla katsomatta kameraan
oikealla hetkellä

"Rauhanomainen" natsimarssi

Illanpäätös oli värikäs perheillallinen ystäviemme kotona Olandun dormitorissa, jonka on toinen Vilnan yliopiston asuntoloista. Asuntoloiden auloissa päivystää 24/7 vanhanliiton babuska (tällä kertaa dieduska), joka nappaa asukkaiden vieraiden henkkarit ja muistuttaa poistumisesta ennen puoltayötä.  Vaikka olen matkoillani aikamoisissa luolissa ja slummeissa öitä viettänyt, olen silti erityisen tyytyväinen maksaessani ”hieman” ekstraa omasta asunnostamme vanhan kaupunkin keskustassa, yliopiston vieressä.  Vaikka Olandun asuntola on huhujen mukaan se yliopiston siistimpi asuntola, vaati siellä asuminen tiettyä mielentilaa ja kommunistisuutta. Ahtaissa, kylmissä ja haisevissa huoneessa asuu kolme vaihto-oppilasta, jotka myös jakavat  kuuden muun asukkaan kanssa pikkuriikkisen kylpyhuoneen, jonka seinät on maalattu homeella ja räällä. Yhteisiä oleskelutiloja ei ole, mikäli tupakkaparveketta ei lasketa mukaan. Keittiöitä löytyy pari per kerros, mutta kuulemma ainoastaan muutama talon keittiöistä on käyttökelpoisia. Näissäkin ”käyttökelpoisissa” keittiöissä tekisi mieli vetää kumihanskat käteen ja hengityssuojain naamalle. Yhteiskäytössä olevia astioita ei ole, vaan jokainen lukukauden vaihtarit ostaa omat ruuanvalmistus- ja syömisaseensa. Siivoaminen on asukkaiden vastuulla, mikä kyllä näkyy. Tästä viihtyisästä miljööstä huolimatta illallisemme oli maittava ja hauska. Ja me siivosimme omat jälkemme!

Steffe nauttii

Pasta su suris ir pomidorai!

Sunnuntaina alkoi kipeys kurkkimaan, mutta itsepäisesti päätin lähteä muiden mukana toteuttamaan disco-keilaus-missiotamme Akropolikseen. Vaikka kahden tunnin turnauksen lopullinen voittaja jäikin kyseenalaiseksi, voin sen verran paljastaa, että tällä kertaa taisin olla lähempänä kärki- ja kuin loppupäätä! Jei!

Riku hukkui oluttynnyriimme

Tyyliä!