Nyt kun koulu on virallisen todistuksen noutoa vaille
sinetöity on aika uhrata muutama sana itse opiskelulle upeassa Vilnan yliopistossa.
Kokemukseni mukaan opetuksen ja kurssien sisältöjen taso
vaihtelee suuresti tiedekuntien ja yksittäisten kurssien välillä. Kaikki tänä
keväänä valitsemani kurssit olivat tarkoitettu ainoastaan
vaihto-opiskelijoille, mikä näkyi myös monesti melko alhaisena vaatimustasona.
Toisaalta ne ystäväni, jotka päätyivät muun muassa kansainvälisten suhteiden ja
politiikan kursseille yhdessä paikallisten opiskelijoiden kanssa joutuivat
oikeasti tekemään töitä arvosanojensa eteen.
Kurssien peruutuksista, päällekkäisyyksistä ja kampusten
välimatkoista johtuen alkuperäinen
kurssisuunnitelmani muuttui jo heti helmikuun alussa. Valitsemistani viestinnän
kursseista yhtä ei järjestettykään kevätlukukaudella, toinen meni itselleni
aikataulullisesti plörinäksi ja
kolmannen sisältö tuntui liian tutulta. Päätinkin raivata kurssisuunnitelmaani
tilaa Vilnan yliopiston (kuulemani mukaan) laadukkaille psykologian opinnoille,
joita myös sivuaineenani luen. Lopulliseen Learning agreementiin kirjattiin
siis seuraavat kurssit: Survival Lithuania, Lithuanian Language 1, Russian
Language 1, Communication Psychology, Life-span Development sekä Mental Health
and HIV/AIDS.
Survival Lithuania –kurssi oli kaksi viikkoa kestävä
intensiivikurssi, jossa päivittäin puolentoista tunnin ajan keskityttiin
liettuan kielen perusteisiin selviytymisen tasolla. Kurssi oli hyödyllinen ja
opettajasta riippuen hyvinkin hauska. Lopuksi tentittiin hyvin yksinkertaisia
ilmauksia ja sanastoa. Ymmärtääkseni suurin osa kahdestasadasta vaihtareista
valitsi tämän kurssin, mutta tarkempaa tietoa siitä, kuinka moni lopulta
opintopisteet kurssista keräsi, ei juurikaan ole.
Kielen haastavuus ja monien ”en todellakaan tarvitse liettuan kieltä ikinä elämässäni”-asenne johti siihen, että alkeiskurssin jälkeen kielen jatkajia ei enää löytynyt kuin kolmen ryhmän eli noin 30:n opiskelijan verran. Itse olin –ja olen edelleen sitä mieltä, että mikäli on valmis muuttamaan puoleksi vuodeksi toiseen maahan ja kulttuurin, kuuluisi mielenkiinto paikallisen kielen oppimiseen lähes siirtolaisen velvollisuuksiin. Etenkin Liettuan kaltaisessa maassa, jossa pääkaupungin keskustan ulkopuolella englanninkielentaitoinen myyjä/tarjoilija on yllättävä poikkeus, on hyvä pyrkiä ymmärtämään ja tulla ymmärretyksi edes sillä alkeellisimmalla kielellisellä tasolla. Lisäksi liettualaisen asiakaspalvelun nyrpeys johtuu usein pikemminkin yhteisen kielen puuttumisesta kuin henkilökohtaisesta tylyydestä. Kuten missä tahansa maassa, jo muutama sana paikallista kieltä tekee ihmeitä palvelun laadulle. Joskus saattaa jopa yllättyä tarjoilijan hyväksyvästä ja kannustavasta hymystä kun olet onnistunut tilaamaan koko seurueen illalliset liettuaa murtaen! Se on sitten aivan sama, meneekö kieliopillisesti se sopan tilaaminen nappiin. Tärkeintä on täysi vatsa ja iloinen mieli.
Kielen haastavuus ja monien ”en todellakaan tarvitse liettuan kieltä ikinä elämässäni”-asenne johti siihen, että alkeiskurssin jälkeen kielen jatkajia ei enää löytynyt kuin kolmen ryhmän eli noin 30:n opiskelijan verran. Itse olin –ja olen edelleen sitä mieltä, että mikäli on valmis muuttamaan puoleksi vuodeksi toiseen maahan ja kulttuurin, kuuluisi mielenkiinto paikallisen kielen oppimiseen lähes siirtolaisen velvollisuuksiin. Etenkin Liettuan kaltaisessa maassa, jossa pääkaupungin keskustan ulkopuolella englanninkielentaitoinen myyjä/tarjoilija on yllättävä poikkeus, on hyvä pyrkiä ymmärtämään ja tulla ymmärretyksi edes sillä alkeellisimmalla kielellisellä tasolla. Lisäksi liettualaisen asiakaspalvelun nyrpeys johtuu usein pikemminkin yhteisen kielen puuttumisesta kuin henkilökohtaisesta tylyydestä. Kuten missä tahansa maassa, jo muutama sana paikallista kieltä tekee ihmeitä palvelun laadulle. Joskus saattaa jopa yllättyä tarjoilijan hyväksyvästä ja kannustavasta hymystä kun olet onnistunut tilaamaan koko seurueen illalliset liettuaa murtaen! Se on sitten aivan sama, meneekö kieliopillisesti se sopan tilaaminen nappiin. Tärkeintä on täysi vatsa ja iloinen mieli.
Palatakseni takaisin kursseihini Vilnan yliopistossa, on
myönnettävä, että kyseinen liettuan kielen jatkokurssi oli kevään kursseista
työläin, haastavin ja raskain. Opetusta oli koko kevään ajan 3 kertaa viikossa,
ja joka kerralle tuli valmistella tehtäviä tai lyhyitä kirjoitelmia. Helppojen
opintopisteiden takia kukaan tuskin kurssia valitsi, sillä jos vertaa kurssista
saatavaa neljää opintopistettä ainoastaan 2 kertaa viikossa pidettävään melko
kevyeen venäjän alkeiskurssin viiteen opintopisteeseen on selvää, että ainakaan
kielten kurssien opintopisteet eivät ole täysin tasapainossa. Kuuleman mukaan
tähän on suunnitteilla muutos ensi lukuvuonna. Sekä venäjän että liettuan
kursseilla arvostelu suoritettiin sekä kuuntelun, kirjallisen että suullisen
kokeen perusteella.
Kursseistani suurimmat odotukset kohdistuivat Communication
psychology- kurssiin, sillä innoissani odotin sen yhdistävän pääaineeni
yhteisöviestinnän ja sivuaineeni psykolgian teemat harmoniseksi
kokonaisuudeksi. Toisin kuitenkin kävi, sillä kurssin alkuperäisen opettajan
(kuka kuuleman mukaan on yksi inspiroivimmista professoreista kyseisessä
yliopistossa) joutuessa sairaalaan hänen saappaisiin astui opettaja, jonka
tietämys kummastakaan aiheesta –tai englannin kielestä – ei juurikaan
vakuuttanut.
Life-span Development-kurssilla kävimme yhdessä hyvin
pätevän opettajan johdolla läpi koko ihmisen elämänkaaren kehityksen
hedelmöityksestä viimeiseen henkäykseen. Tämä hyvin mielenkiintoinen ja myös
poikkitieteellinen kurssi tarjosi täydentävän jatkon Jyväskylän Yliopiston
psykologian perusopintoihin kuuluvalle kehityspsykologian kurssille, jossa
keskityttiin lähinnä lapsuus- ja nuoruusajan kehitystehtäviin. Arvostelu
suoritettiin kahden esitelmän ja tiileskiven kokoisen kirjan tenttimisen
perusteella.
Kursseistani yllätti ensimmäistä kertaa järjestettävä Mental
Health & HIV/AIDS. Huumeiden käyttö ja HIV/AIDS ovat Liettuassa
valitettavasti täysin eri luokan ongelmia kuin lintukoto Suomessamme ja tästä
syystä kurssi osoittautui todella
mielenkiintoiseksi ja auttoi ymmärtämään myös tätä maata ja sen toimintaa
entistä paremmin. Tiivistetysti
kurssilla pyrittiin näkemään mielenterveyden ja HIV:n välistä yllättävän yleistä yhteyttä, mutta
aiheemme levisi pitkälti myös muihin teemoihin kuin huumeidenkäyttöön ja
vieroitushoitoihin. Raa’an faktan lisäksi kurssi sisälsi reilusti itsetutkiskelua sekä omien asenteiden
ja ennakkoluulojen tarkastelua ja arvioimista. Vähemmän akateemisen otteen
korvasi kurssin käytönnänläheisyys ja intiimiys. Vierailimme pariin otteeseen
huumeidenkäyttäjien vieroitushoidossa, HIV-positiivisten tuki- ja
ohjauspalvelulaitoksessa sekä tapasimme henkilöitä, jotka työskentelevät
päivittäin HIV/AIDS potilaiden kanssa. Myös kurssin kaksi opettajaa nuoresta
iästään huolimatta olivat työskennelleet teeman parissa vuosikausia, joten
ymmärrystä, pätevyyttä sekä taitoa osoittaa asioiden välisiä yhteyksiä ei
heiltä uupunut.
Tiivistettynä voisin sanoa, että opiskelu Itä-Euroopan
vanhimmassa yliopistossa oli vaihderikasta ja vaihtelevaa. Ensimmäisen viikon tiedekuntien
kurssiesittelyihin kannattaa herätä, sillä moni kurssi vaikuttaa paperilla
hyvin erilaiselta kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Kurssiesittelyissä näkee
myös opettajien kielitaidon tason. Tänne tuleville opiskelijalle tiedoksi, jos
haastetta haluaa opintoihinsa, kannattaa pyrkiä paikallisten opiskelijoiden
kursseille.