Yvi-ulkomaankirjeenvaihtajat Berliinissä

Mistä on onnistunut viikonloppu tehty? Kuudesta yvistä, parista siipasta, Berliinistä, currywurstista, festareista, kebabista, nähtävyyksistä, naurusta ja auringosta. Siitä on onnistunut viikonloppu tehty.

Joten niin koitti se riemuisa päivä kun rakkaan yvi-vaihtarikollegat Euroopan laidoilta irtautuivat vaihto-opinnoistaan viikonlopuksi ja matkustivat kuka milläkin ja kuka mistäkin Saksan ylvääseen ja vapaamieliseen Berliiniin. Jotta pystyimme maksimoimaan mainiosta seurasta nauttimisen, majoituimme yhteiseen Pfefferbett-hostelliin, suurin osa samaan huoneeseen. Hostellimme sijaitsi Itä-Berliinin puolella, Prenzlauer Bergissä, joka Iltasanomien aukottoman tietolähteen mukaan on tunnettu ”hipstereiden trendikkäänä ydinalueena, jossa voi käydä ihanalla vegebrunssilla ja indie-bändien keikoilla turvallisesti”.  Alue kieltämättä oli viihtyisä, värikäs ja kiinnostava -kuten koko kaupunki ensivierailijan silmin.

Yvit muurilla

Pakollisten nähtävyyksien (TV-torni, Berliinin muuri, Branderburgin portti, Holokaustin muistomerkki & East Side Gallery) bongailun lisäksi vietimme suloisen sunnuntain Mauerparkin ulkoilmakirpputorilla, joka käytännössä on lähempänä festareita kuin perinteistä toria. Lukuisat artistit ja eriluokan taitelijat viihdyttivät nurmikolla auringossa lötköttelevää, olutta siemailevaa kansaa toisten tehdessä vanhoja ja ei-niin vanhoja löytöjä. Kuten missä tahansa kirpputorilla, myynnissä oli aarteita ja puhdasta romua, vanhoja helmiä ja uutta krääsää. Tärkeintä oli kuitenkin koko päivän kestävä lämmin tunnelma ja hyvä meininki.

Maanantaina haikeana hyvästelimme toisemme ja sanoimme heipat syksyyn. Vaikka vaihdon aikana onkin saanut rutkasti uusia kavereita eikä ikävä ole liiaksi kurkkinut, on silti ihana nähdä ystäviä sieltä mistä lopulta tulee. 

Kiitos ja nähdään Jyväskylässä!

Ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua

Koripallo on liettualaisille toinen uskonto ja pyhä palvonnan kohde. Jos Suomessa paremman puutteessa keskustelu kääntyy säähän, täällä puhutaan koripallosta. Parhaimmat pelaajat ovat kovan luokan julkkiksia, joiden elämää seurataan myös koripallon ulkopuolella. Koripallo paitsi yhdistää myös jakaa kansaa, ja pelien jälkeiset rajut yhteenotot eivät ole Liettuassa harvinaisia.

Parisen viikkoa sitten uppouduimme syvälle Liettualaiseen kulttuuriin ja asettelimme takapuolemme Zalgiris Areenan yläkatsomon takarivin penkeille. Kyseessä ei ollut mikä tahansa katukorishölläily vaan vastakkain 12 000 katsojan eteen asettuivat kaksi Liettuan ylivoimaisesti kovinta joukkuetta –Vilnan Lietuvos Rytas ja kotijoukkue Kaunas Zalgiris.  Odotettavissa oli siis varsinainen hegemonia-ottelu naurettavaan reiluun viiden euron hintaan.

Jännitystä ilmassa ennen matsin alkua

Vihreä Zalgiris ja valkoinen Lietuvos Rytas

Kyseiselle koripallopelille ja sen valtaamalle intensiiviselle tunnelmalle on vaikea, ellei mahdotonta, löytää suomalaista vastiketta. Desibelit nousivat lähes korviasärkeviin lukemiin kun Zalgiriksen 11000 fania vuorottain hurrasivat omiaan ja buuasivat ja vihelsivät vastustajan saadessa otetta palloon. Suomalaisesta anniskelukäytännöistä poiketen faneja ryyditti katsomassa lukuisat oluttuopit ja lisäenergiaa sai hakea kioskilta kovien viinojen muodossa. Väliajoilla ja aikalisien minuuteilla yleisöä viihdyttivät Zalgiriksen cheerleader tytöt ja sponspreiden psonssaamat kilpailut.

Kiitos liettualaisen mäyräkoiran
katsomoon voi päästä kuivana.

Koripallomatsi on perhetapahtuma.
Lapset pahoinpitelivät paikallisen Valion maskottia.

Tunnelma ja huutomyrsky jatkui mylvivänä koko pelin ajan. Valitettavasti jouduimme karkaamaan pelistä viisi minuuttia ennen viimeisen ja ratkaisevan neljänneksen loppua, sillä viimeinen juna Kaunasista Vilnaan vislasi liikkeelle 21.15. Kavutessamme ulos stadionilta peli oli äärimmäisen jännittävä: Lietuvos Rytas oli noussut ensimmäisen kehnon neljänneksen altavastaavan asemasta tasapisteisiin, ja Zalgiris faneineen teki kaikkensa pysäyttääkseen vastustajan nousukiidon. Vilnaan palatessamme kuulimme, että Lietuvos Rytas (=Liettuan aamu) oli lopulta voittanut ennakkosuosikki Zalgiriksen muutamalla pisteellä. Liettualaiset ystävämme kehottivatkin meitä käymään useimmin Rytasin peleissä, sillä ilmeisesti toimme hyvää onnea ja pelisilmää pääkaupungin joukkueelle  -vaikka mielissämme kannustimme salaa Zalgirista.

Pääsiäistä ja liian monta tuplaveetä

Meillä ei pääsiäisenä vieraillut noitaa tai pupua. Ei myöskään tipua tai Jeesusta. Toki lähelle päästiin, sillä ihanat vieraat koti-Kouvolasta saapuivat testaamaan Liettua-osaamisemme ja Vilnan tuntemuksemme. Rikun vanhemmat pääsivät kurkistamaan kuinka arkemme ja juhlamme uudessa kaupungissa onnistuu. Viikonloppu sisälsi muun muassa kepta duonan metsästystä, keilapallojen viskelyä, extreme-patikointia ja ennen kaikkea syömistä. Viimeisin kirjaimellisesti huipentui illalliseen 165 metrin korkeudessa Vilnan tv-tornin pyörivässä ravintolassa, joka sisustukseltaan on hellyttävästi jämähtänyt perustamisvuoteen 1980 ohittaen kepeästi minkä tahansa ruotsinlaiva-simulaattorin. Pääsiäisen ajan Vilna ja etenkin vanhakaupunki oli tulvillaan suomalaisia, mikä ajaa pelonsekaisesti odottamaan kevättä ja varsinaisen turisti-sesongin alkua. Suomalaisten joukosta Seiskapäivää-kirjeenvaihtajanne bongasi myös Jaakko Selinin dyykkaamassa lentokentän roskista heitettyään lentolippunsa sinne. Lentolippu löytyi ja Jaakko pääsi kotimatkalle. Kuten myös vieraamme. Kumarrukset ja niiaukset Johannalle ja Jarmolle hieman erilaisesta pääsiäisestä ja ennen kaikkea laukullisesta tuliaisia!

vaelluksen jälkeen hikipäässä Uzupisissa

Jarmon illallinen

Samana iltana kun olimme saattaneet vieraamme lentokentälle piirsimme karttaan monella v/w:llä viljellyn Vilna-Varsova-Krakova-Auschwitz-Krakova-Varsova-Vilna-reitin, hyppäsimme itse yöbussiin ja suuntasimme kohti Puolaa. Vinkkinä Itä-Euroopassa matkustaville,  virolainen LuxExpress-bussiyhtiö mahdollistaa rajojen yli matkustamisen huokeaan hintaan. Viimekuinen Riikan matkamme kustansi 22 euroa, Varsovaan menopaluu liput 34 euroa. Parin viikon päästä suuntaamme Berliiniin ja takaisin 65 eurolla. Aikaisia lintuja palkintaan tässäkin, sillä viidelle ensimmäiselle paikanvaranneelle irtoaa lippu 3-6 eurolla. Toki matkustaminen on rutkasti hitaampaa kuin lentokoneella, mutta busseissa viihtyvyys on taattu paitsi vessalla  myös matkaajan henkilökohtaisella multimediaviihdescreeni-laitteilla, josta voi lentokoneiden tapaa valita elokuvia, musiikkia, pelejä tai vaikkapa uutisia.

Huonosti nukutun yön jälkeen saavuimme Varsovaan 5.30 aamulla. Räntää tuli taivaalta niin paljon kuin mahtui, kadut lainehtivat  ja ainoat kengät kastuivat jo matkalla hostellille. Märissä vaatteissa ulkona viimassa ei tehnyt mieli olla, hostellin punkat olivat meidän vasta 8 tunnin päästä ja lukuunottamatta Subwayta ja yhtä McDonaldsia kaikki paikat olivat kiinni koko päivän. Itä- ja keskieurooppalaiset katolilaiset ottavat näemmä toisen pääsiäispäivän hyvinkin tosissaan. Kuitenkin sisulla samosimme päivän kaupungin nähtävyyksissä uppoutuen räntään ja kuraan sekä aiheuttaen vieläkin tulehtuneet rakkulat jalkoihin. Illalla palkitsimme itsemme päivän uroteosta naaman kokoisilla Wiener Schnitzeleillä ja suomalaisittain Wiener leikeillä ja oluilla alle neljän euron hintaan. Vaikka leikkeet ja hostelli toimivat, myönnettävä on, ettei Varsova ja sen nähtävyydet oikein vakuuttaneet. Tosin syynä saattoi olla maailmanlopun sää ja vanhojen kaupunkien hetkellinen yliannostus.

Aluksi oli tosi siistiä olla Varsovassa...

...ja Rikuakin oikein laulatti.

Vähän jaksoi jopa pullistella...

...kunnes tajusi kuinka hanurista sää olikaan.

Eikä sukat märkänä naurattanut vaikka
näkikin palmun keskellä talvea.

Puolan maineen pelasti Krakova, jonne matkasimme Varsovasta ahtaalla mutta halvalla päiväjunalla. Lyhyesti sanottuna Krakova asettuu kolmen lempikaupunkini joukkoon. Krakovassa lumoaa ennen kaikkea historia. Kansakunnan menneisyys on säilötty Krakovaan ja siinä missä monet muut Puolan kaupungit tuhoutuivat maan tasalle toisessa maailmansodassa, Krakovan vanhankaupungin muureihin, kirkkoihin ja museoihin imeytynyt historia on nähtävissä ja koettavissa vielä 2000-luvulla. Krakovan vanhakaupunki oli aikoinaan yksi Euroopan suurimpia keskiaikaisia kaupunkikeskustoja ja vielä tänäkin päivänä se on kaupallisen ja huvielämän keskus.  Krakovan vanhakaupunki poikkesi Itä-Euroopan tovereistaan myös sillä, että se oli muurien sisäpuolelta suljettu autoilta, mikä teki siitä miellyttävän ottaa haltuun vain kävelemällä ympäriinsä.

Onnellinen kuin rinkeli!

Edukseen Krakovan kiinnostuvuus ei rajautunut ainoastaan vanhankaupungin muurien sisäpuolelle. Vanha juutalaiskaupunki Kazimierz on nykyään Krakovan mielestäni mielenkiintoisin kaupunginosa, jota leimaa paitsi eriskummallisuus mutta myös surullinen historia. Toisen maailmansodan jälkeen tämä vanha juutalaisen elämän keskus autioitui ja slummiutui. Kazimierz on kuitenkin viime vuosina herännyt rappiostaan ja siitä on tullut ehkäpä Krakovan trendikkäin asuinalue sekä yöelämän ja turismin keskus. Kaupunginosa on hyödyntänyt juutalaishistoriaansa houkutelleekseen kaupunkiin tulevia turisteja ja nykypäivänä siellä kulkiessa on mahdotonta olla törmäämättä juutalaiseen ravintolaan, kahvilaan tai museoon. Liekö juutalaisuushistoria ja Auschwitzin läheisyys syynä siihen, että suurin osa Krakovaan matkustavista turisteista saapuu ison meren takaa Amerikoista.

Kazimierz

Esimerkki Kazimierzin lukuisista kapakoista

Krakovan Transportation museumissa törmättiin autoon,
jonka ovi on keulassa. Wadaap?!

Noin 50km ja tunnin ajomatkan päässä Krakovan keskustassa sijaitsee surullisenkuuluisa Auschwitz, puolalaisittain Oświęcimin kaupunki. Auschwitzin keskitysleiri jakautuu kolmeen osaan: Auschwitzin 1 (pääleiri), Auschwitz-Birkenau sekä Auschwitz-Monowitz (työleiri). Näistä vierailimme kahdella ensimmäisellä. Koska Auschwitz on paikka, jonka selittämiseen eivät sanat riitä, en aio sitä tässä yrittääkään. Haluan kuitenkin mainita, että mielestäni entistä surullisemmaksi paikan tekivät turistimassat, joiden määrät ovat olleet nousussa joka vuosi ja jota mekin kasvatimme tänä vuonna kahdella. Ymmärrän, että Auschwitz on maailman historian raadollisimpia ja tunnetuimpia paikkoja, ja sen vuoksi monen toiveissa nähdä ja kokea. Luulen kuitenkin, ettei mikään tällainen kohde kestä puolta miljoonaa vuosittaisia vierasta, tai ainakaan vierailun laatu ei tällaisen massan keskellä ole miellyttävää, mikäli se milloinkaan voi Auschwitzin kaltaisessa paikassa olla. Leirillä kuljettiin tiukasti ja tasaisen nopealla vahdilla jonossa oppaan perässä, eikä kyydistä sopinut jäädä lukemaan tekstejä tai pohtimaan näkemäänsä, sillä jatkuvasti joku oli niskassa jonottamassa. Rapistuneiden rakennusten kanssa huomiosta kilpailivat kymmenet kirkuvan väriset sateenvarjot ja tuulitakit, ja turistien puheensorina vei osan oppaan kertomusten vaikuttavuudesta. Lisäksi ryhmät olivat niin valtavia, ettei oppaalta ollut käytännössä mahdollista kysyä mitään. Vertailun vuoksi (mikäli tämänkaltaisia paikkoja voi ja sopii edes verrata) muutaman vuoden takainen vierailuni Kambodzhan Tuol Slengin S-21 vankilassa (jossa Pol Pot yhtä järjestelmällisesti kidutti ja teloitti Punakhmerien kaudella lähes 20 000 vankia) oli minulle henkilökohtaisena kokemuksena vaikuttavampi ja pysäyttävämpi. S-21 ei ollut ainakaan silloin turistirysä, ja siellä sai ottaa oman aikansa sulatelleekseen näkemäänsä ja lukemaansa, joka ei valitettavasti kauheudessaan jää millään lailla Auschwitzin jalkoihin.

Auschwitz 1