Pääsiäistä ja liian monta tuplaveetä

Meillä ei pääsiäisenä vieraillut noitaa tai pupua. Ei myöskään tipua tai Jeesusta. Toki lähelle päästiin, sillä ihanat vieraat koti-Kouvolasta saapuivat testaamaan Liettua-osaamisemme ja Vilnan tuntemuksemme. Rikun vanhemmat pääsivät kurkistamaan kuinka arkemme ja juhlamme uudessa kaupungissa onnistuu. Viikonloppu sisälsi muun muassa kepta duonan metsästystä, keilapallojen viskelyä, extreme-patikointia ja ennen kaikkea syömistä. Viimeisin kirjaimellisesti huipentui illalliseen 165 metrin korkeudessa Vilnan tv-tornin pyörivässä ravintolassa, joka sisustukseltaan on hellyttävästi jämähtänyt perustamisvuoteen 1980 ohittaen kepeästi minkä tahansa ruotsinlaiva-simulaattorin. Pääsiäisen ajan Vilna ja etenkin vanhakaupunki oli tulvillaan suomalaisia, mikä ajaa pelonsekaisesti odottamaan kevättä ja varsinaisen turisti-sesongin alkua. Suomalaisten joukosta Seiskapäivää-kirjeenvaihtajanne bongasi myös Jaakko Selinin dyykkaamassa lentokentän roskista heitettyään lentolippunsa sinne. Lentolippu löytyi ja Jaakko pääsi kotimatkalle. Kuten myös vieraamme. Kumarrukset ja niiaukset Johannalle ja Jarmolle hieman erilaisesta pääsiäisestä ja ennen kaikkea laukullisesta tuliaisia!

vaelluksen jälkeen hikipäässä Uzupisissa

Jarmon illallinen

Samana iltana kun olimme saattaneet vieraamme lentokentälle piirsimme karttaan monella v/w:llä viljellyn Vilna-Varsova-Krakova-Auschwitz-Krakova-Varsova-Vilna-reitin, hyppäsimme itse yöbussiin ja suuntasimme kohti Puolaa. Vinkkinä Itä-Euroopassa matkustaville,  virolainen LuxExpress-bussiyhtiö mahdollistaa rajojen yli matkustamisen huokeaan hintaan. Viimekuinen Riikan matkamme kustansi 22 euroa, Varsovaan menopaluu liput 34 euroa. Parin viikon päästä suuntaamme Berliiniin ja takaisin 65 eurolla. Aikaisia lintuja palkintaan tässäkin, sillä viidelle ensimmäiselle paikanvaranneelle irtoaa lippu 3-6 eurolla. Toki matkustaminen on rutkasti hitaampaa kuin lentokoneella, mutta busseissa viihtyvyys on taattu paitsi vessalla  myös matkaajan henkilökohtaisella multimediaviihdescreeni-laitteilla, josta voi lentokoneiden tapaa valita elokuvia, musiikkia, pelejä tai vaikkapa uutisia.

Huonosti nukutun yön jälkeen saavuimme Varsovaan 5.30 aamulla. Räntää tuli taivaalta niin paljon kuin mahtui, kadut lainehtivat  ja ainoat kengät kastuivat jo matkalla hostellille. Märissä vaatteissa ulkona viimassa ei tehnyt mieli olla, hostellin punkat olivat meidän vasta 8 tunnin päästä ja lukuunottamatta Subwayta ja yhtä McDonaldsia kaikki paikat olivat kiinni koko päivän. Itä- ja keskieurooppalaiset katolilaiset ottavat näemmä toisen pääsiäispäivän hyvinkin tosissaan. Kuitenkin sisulla samosimme päivän kaupungin nähtävyyksissä uppoutuen räntään ja kuraan sekä aiheuttaen vieläkin tulehtuneet rakkulat jalkoihin. Illalla palkitsimme itsemme päivän uroteosta naaman kokoisilla Wiener Schnitzeleillä ja suomalaisittain Wiener leikeillä ja oluilla alle neljän euron hintaan. Vaikka leikkeet ja hostelli toimivat, myönnettävä on, ettei Varsova ja sen nähtävyydet oikein vakuuttaneet. Tosin syynä saattoi olla maailmanlopun sää ja vanhojen kaupunkien hetkellinen yliannostus.

Aluksi oli tosi siistiä olla Varsovassa...

...ja Rikuakin oikein laulatti.

Vähän jaksoi jopa pullistella...

...kunnes tajusi kuinka hanurista sää olikaan.

Eikä sukat märkänä naurattanut vaikka
näkikin palmun keskellä talvea.

Puolan maineen pelasti Krakova, jonne matkasimme Varsovasta ahtaalla mutta halvalla päiväjunalla. Lyhyesti sanottuna Krakova asettuu kolmen lempikaupunkini joukkoon. Krakovassa lumoaa ennen kaikkea historia. Kansakunnan menneisyys on säilötty Krakovaan ja siinä missä monet muut Puolan kaupungit tuhoutuivat maan tasalle toisessa maailmansodassa, Krakovan vanhankaupungin muureihin, kirkkoihin ja museoihin imeytynyt historia on nähtävissä ja koettavissa vielä 2000-luvulla. Krakovan vanhakaupunki oli aikoinaan yksi Euroopan suurimpia keskiaikaisia kaupunkikeskustoja ja vielä tänäkin päivänä se on kaupallisen ja huvielämän keskus.  Krakovan vanhakaupunki poikkesi Itä-Euroopan tovereistaan myös sillä, että se oli muurien sisäpuolelta suljettu autoilta, mikä teki siitä miellyttävän ottaa haltuun vain kävelemällä ympäriinsä.

Onnellinen kuin rinkeli!

Edukseen Krakovan kiinnostuvuus ei rajautunut ainoastaan vanhankaupungin muurien sisäpuolelle. Vanha juutalaiskaupunki Kazimierz on nykyään Krakovan mielestäni mielenkiintoisin kaupunginosa, jota leimaa paitsi eriskummallisuus mutta myös surullinen historia. Toisen maailmansodan jälkeen tämä vanha juutalaisen elämän keskus autioitui ja slummiutui. Kazimierz on kuitenkin viime vuosina herännyt rappiostaan ja siitä on tullut ehkäpä Krakovan trendikkäin asuinalue sekä yöelämän ja turismin keskus. Kaupunginosa on hyödyntänyt juutalaishistoriaansa houkutelleekseen kaupunkiin tulevia turisteja ja nykypäivänä siellä kulkiessa on mahdotonta olla törmäämättä juutalaiseen ravintolaan, kahvilaan tai museoon. Liekö juutalaisuushistoria ja Auschwitzin läheisyys syynä siihen, että suurin osa Krakovaan matkustavista turisteista saapuu ison meren takaa Amerikoista.

Kazimierz

Esimerkki Kazimierzin lukuisista kapakoista

Krakovan Transportation museumissa törmättiin autoon,
jonka ovi on keulassa. Wadaap?!

Noin 50km ja tunnin ajomatkan päässä Krakovan keskustassa sijaitsee surullisenkuuluisa Auschwitz, puolalaisittain Oświęcimin kaupunki. Auschwitzin keskitysleiri jakautuu kolmeen osaan: Auschwitzin 1 (pääleiri), Auschwitz-Birkenau sekä Auschwitz-Monowitz (työleiri). Näistä vierailimme kahdella ensimmäisellä. Koska Auschwitz on paikka, jonka selittämiseen eivät sanat riitä, en aio sitä tässä yrittääkään. Haluan kuitenkin mainita, että mielestäni entistä surullisemmaksi paikan tekivät turistimassat, joiden määrät ovat olleet nousussa joka vuosi ja jota mekin kasvatimme tänä vuonna kahdella. Ymmärrän, että Auschwitz on maailman historian raadollisimpia ja tunnetuimpia paikkoja, ja sen vuoksi monen toiveissa nähdä ja kokea. Luulen kuitenkin, ettei mikään tällainen kohde kestä puolta miljoonaa vuosittaisia vierasta, tai ainakaan vierailun laatu ei tällaisen massan keskellä ole miellyttävää, mikäli se milloinkaan voi Auschwitzin kaltaisessa paikassa olla. Leirillä kuljettiin tiukasti ja tasaisen nopealla vahdilla jonossa oppaan perässä, eikä kyydistä sopinut jäädä lukemaan tekstejä tai pohtimaan näkemäänsä, sillä jatkuvasti joku oli niskassa jonottamassa. Rapistuneiden rakennusten kanssa huomiosta kilpailivat kymmenet kirkuvan väriset sateenvarjot ja tuulitakit, ja turistien puheensorina vei osan oppaan kertomusten vaikuttavuudesta. Lisäksi ryhmät olivat niin valtavia, ettei oppaalta ollut käytännössä mahdollista kysyä mitään. Vertailun vuoksi (mikäli tämänkaltaisia paikkoja voi ja sopii edes verrata) muutaman vuoden takainen vierailuni Kambodzhan Tuol Slengin S-21 vankilassa (jossa Pol Pot yhtä järjestelmällisesti kidutti ja teloitti Punakhmerien kaudella lähes 20 000 vankia) oli minulle henkilökohtaisena kokemuksena vaikuttavampi ja pysäyttävämpi. S-21 ei ollut ainakaan silloin turistirysä, ja siellä sai ottaa oman aikansa sulatelleekseen näkemäänsä ja lukemaansa, joka ei valitettavasti kauheudessaan jää millään lailla Auschwitzin jalkoihin.

Auschwitz 1