Räntää, viiniä ja parturointia

Cafe de Paris 

Tossujen alla nariseva lumi ja nenänpäätä jäätävä pakkanen on vaihtunut loskaan ja plussa-asteisiin. Myös silmät lautaisina kamera kourassa kulkeminen on jokseenkin kääntynyt arkisen tallustamisen muotoon rutiinien muodostuessa jo reilun viikon aikana. Rutiinit tuskin ovat pahasta, etenkään kun niihin lukeutuu päivittäinen kuuma viini, naurettavan halpa olut tai erikoissumppi jossakin Vilnan karismaattisessa kahvilassa tai baraksessa. Tänään vuorossa on jälleen naapurimme Ranskan suurlähetystön yhteydessä nököttävä Cafe de Paris, johon vetäydyin Rikun mentyä hiustenkynintään asuntomme alakerran salonkiin.

Vilnan kadut ovat muuttuneet viimepäivinä kansainvälisempään suuntaan tuoreiden vaihto-opiskelijoiden saavuttua katukuvaan. Useammalle kadulle heitä riittääkin, sillä pelkästään Vilnan yliopistossa on alkavana keväänä lähes 300 vaihtaria, syyslukukautena kuulemma pari sataa enemmän. Kun tämän päälle lisää vielä muiden koulujen vaihto-opiskelijat, pyöritään jo melko korkeissa lukemissa. Eilen illalla starttasimme varsinaisen Erasmus-elämämme ja pyörähdimme naapurikorttelissamme sijaitsevalla Salentos-klubilla, jossa täräytettiin kausi käyntiin ensimmäisillä Eraxmuss-bileillä. Aikamoinen etelän meininki!

Korttelimme rumin rakennus, eli meidän koti!

Muutama sana koulusta, jonka kanssa kommunikointi (tai sen puute) on ollut tähän mennessä lähes turhauttavaa. Alkuperäisissä hakemuksissani oikein tavuttamani sähköpostiosoite oli väännetty väärään muotoon Vilnan yliopiston järjestelmään jo viime keväänä, eikä tästä johtuen mitkään yliopistosta lähetetyt postit tavoittanut virtuaalista postiluukkuani. Mentorini loppuvuodesta tajuttuaan, etteivät hänen laittamansa yhteydenotot olleet tavoittaneet minua, etsi hän minut sosiaalisesta mediasta käsiinsä ja lupasi ilmoittaa yliopistolle oikean sähköpostiosoitteeni. Kun postia ei tästä huolimatta alkanut tulemaan, hän teki ilmoituksen vielä toistamiseen. Ei vieläkään mitään. Ajattelin, että hätäpäissäni olen vain turhan kärsimätön, eikä Vilnasta yksinkertaisesti ole postiteltu kenellekään vielä, jos kerran osoitteeni on jo kahdesti luvattu korjata. Ensimmäisen koulupäivän lähestyessä ja ”missä, milloin, miten” -tietämättömyyden kasvaessa, päätin viisi päivää ennen koulun alkua metsästää käsiini koordinaattorimme yhteystiedot ja selvittää itse tämän tietokatkoksenvyyhdin. Tänään koitti historiallinen päivä, ja sain viimein badabim badabum: ensimmäisen virallisen sähköpostin Vilnan yliopistolta! Kyseisessä viestissä kävi muun muassa ilmi, että väärän osoitteen vuoksi olin jäänyt paitsi kaikesta aiemmasta koulua koskevasta infosta, sekä esimerkiksi siitä, että paikallinen Erasmus verkosto tekee jonkinlaista kollaasia vaihtareidensa kotimaista ja toivovat tähän opiskelijoiden tuovan postikortteja kotimaistaan. No, me olemme täällä jo. Ilman kortteja. Tässä siis ilmeisen täydellinen syy teille lähettää korneja Suomi-kortteja siniseen postiluukkuumme ja auttaa huonosti valmistautuneita opiskelijoita. Kiitämme.

Vastapäätä kotiamme on Vilnan turistitorit ja oluen
jumalille (?) omistetulle paikalle rakennettu pinkki kappeli,
jonka yhteys Pushkiniin on edelleen epäselvä.

Liettualainen asiakaspalvelu ei ole tunnettu ystävällisyydestään tai palvelualttiudestaan. Tämä on tietysti stereotypia, johon useat kohtaamiset tekevät miellyttävän poikkeuksen. Väitteen juuret ovat kuitenkin havaittavissa päivittäin. Tähän liittyen olin kuullut kauhutarinoita Vilnan pääpostista, jossa tänään vierailin postittaessani syntymäpäivälahjaa kummipojalleni. Ennen kuin vuoronumero lävähti valotauluun, huomasin sykkeeni kohoavan ja mahani vääntelevän jännityksestä: osaako postitäti englantia, ymmärtääkö hän minua, kuinka hapan on hänen naamansa asteikolla nollasta sataan kun avaan ei-liettuankielisen suuni? Ihmettelin reaktiotani, kunnes jälkeenpäin tajusin, että vaikka olen matkustanut reilusti alkeellisimmissa maissa, olen vastaavissa tilanteissa ollut ainakin siitä varma, että minua yritetään edes ymmärtää. Täällä siitä ei voi olla yhtä varma. Uskon tämän johtuvan puhtaasti kielitaidon puutteesta, ei niinkään tarkoituksellisesta tökeryydestä. Yllätyksekseni täti postissa oli mukava. Oikein mukava. En saanut yhtäkään halveksintaa huokuvaa katsetta, vaikka olin perin tietämätön, kuinka liettualainen postilaitos toimii ja miten siellä tulee toimia. Sen sijaan sain lähtiessäni toivotuksen, joka meni suurin piirtein seuraavalla tavalla: ”Please. Come back. Soon. Send something else. Books, soap, chokolade?"

Laba diena ja muita viljeltyjä sanontoja

Ensimmäinen viikko Vilnan kirkkojen ja katedraalien katveessa on kulunut kuljeskellen kaupungin lukuisia mutkaisia ja komeita katuja, joille kauniiden vanhojen rakennusten julkisivut luovat hulppeat kehykset.  Toki kaikki Vilnan kadut eivät ole yhtä hulppeita kuin esimerkiksi kotikatumme, vaan poikkeaminen sisäpihoille tai kapeille sivukujille paljastavaa jopa surullisen rouhean sekä elämän- ja neuvostonmakuisen todellisuuden: monet upeat rakennukset on hylätty ja ne hajoavat palasiksi paikallisten käsiin. Osa asutuista taloista taas saisi hyvin pikaisen purkutuomion Suomessa. 

Pilies gatve aka kotikatu

Tämä on kuitenkin täysin ymmärrettävää, sillä Vilna on nähnyt paljon. Vanhakaupunki sinnitteli urhoollisesti  läpi Neuvostoliiton valtakauden, jolloin upeat kirkot muutettiin varastoiksi tai museoiksi, talot ränsistyivät ja kaupungin asukkaat joutuivat palaamaan alkeellisiin olosuhteisiin ilman viemäröintiä tai kuumaa vettä. Kun Liettua tasavalta julistautui jälleen itsenäiseksi, rähjäisen vanhan kaupungin kunnostaminen oli yksi ensimmäisistä tavoitteista. Uudella hallituksella ei kuitenkaan ollut riittäviä varoja tuhon korjaamiseen, mutta vuonna 1994 Unescon kirjattua vanhakaupunki maailmanperintökohteeksi, mahdollistui rahoituksen saaminen ja vanhankaupungin todellinen kunnostaminen. Sadan miljoonan dollarin sijoittaminen entistykseen ei todellakaan ole mennyt hukkaan, sillä nykyään vanhan kaupungin katulamput toimivat, tiet ovat päällystetty, puistot ja aukiot kunnostettu sekä rakennukset maalattu uudelleen. Kyllä tällaisessa miljöössä kehtaa suomalainen vaihto-opiskelija kuukautensa viettää. Vanhan kaupungin asemakaavaa suunnitelleella ei ilmeisesti ollut vatupassia tai suorakulmaa mukanaan, sillä kadut muodostavan sekavan sokkelon. Eksymisen vaara on kuitenkin pieni, sillä kirkkojen tornit toimivat hyvin apuna suunnistuksessa. Lisäksi kaupungin keskusta on kuitenkin lopulta melko tiivis, joten kotiin löytää helposti.

Alkuviikosta kävimme keilailemassa Rikun mentorin Lauran ja hänen kavereidensa kanssa keskustan ulkopuolella, Rikun koulun lähettyvillä. Keilauksessa olin yhtä huono kuin aiemminkin, mutta kaljan juomisessa olen selvästi kehittynyt. Suorastaan nautin siitä nykyään! Tytöt olivat todella mukavia ja rentoja. Vilpittömästi uskonkin, että tulemme tulevan kevään aikana hengailemaan yhdessä toistekin.

Tervetuloa Uzupisin vapaavaltioon

Teimme viikon aikana myös iltapäiväpyörähdyksen naapuriimme, Uzupisin viehättävään kaupunginosaan. Tämän ränsistyneissä 1800-luvun rakennuksissa asuu boheemeja elämäntaiteilijoita, minkä vuoksi alue on epäsovinnaisten aatteiden ja kokeellisen taiteen keskipiste. Kaupunginosa on julistautunut omaksi vapaavaltiokseen, jonka itsenäisyyttä juhlitaan aprillipäivänä. Tästä lisää siis huhtikuussa.

Minkälainen skeittiparkki teillä on? Tällainen on meillä.

Perjantain kunniaksi teimme visiitin Vilnan nähtävästi ainoaan skeittihalliin ja sen yhteydessä toimivaan skeittikauppaan. Halli oli valitettavasti suljettu, sillä viikonloppuna eräs paikallinen yritys viettää hulppeaa palkintogaalaansa sen rosoisten seinien sisäpuolella. Matkalla skedekauppaan kävimme kuitenkin kurkkaamassa kulisseissa, eikä ole ilmeisesti mitkään pienet juhlat tulossa, sillä sellaisella lavan koolla, valojen ja sceenien määrällä ja esiintyjien arsenaalilla jää mitkä tahansa linnanjuhlat nopeasti kakkoseksi.  Pienen ja päheen kaupan jäbät olivat super-mukavia ja rentoja ja puljussa pyörähtikin useampi tovi. Riku sai kutsun alppimatkalle sekä kisakutsun ensiviikon skeittikisoihin. Ei taida posti ennättää lennättämää lautaa siihen mennessä Suomesta Liettuaan, mutta seuraamaan kisoja on ehdottomasti suunnattava.

Nuoriso täällä puhuu suhteellisen hyvää englantia, mutta vanhemman ikäluokan kanssa on välillä kielellisiä  ongelmatilanteita. Tätä kielimuuria olemme parhaamme mukaan pyrkineet murtamaan tiili tiileltä eli sana sanalta. Tervehtiessämme, kiittäessämme ja hyvästellessämme osaamme jo sutjauttaa muutaman liettuankielisen fraasin, jotka nostavat hymyn kanssakeskustelijan huulille.  Se onkin sitten eri asia, mitä todellisuudessa heille sanomme.

Innoissaan Pyhän Annan kirkosta

Meillä on postilaatikko. Se on sininen!
Meille voi siis lähettää postia
osoitteeseen Pilies gatve 23/15-15, LT-01123,
Vilnius, Lithuania

Labas Vilnius

Makuuhuoneen ikkunasta kurkistaa Vilnan
yliopiston kellotorni. We're in the zone, mates! 

Aurinko seurasi meitä Helsingistä aina Riikaan asti, mutta laskeuduttuamme Vilnan lentokentällä oli näky lohduttomampi kuin hampaaton kurre. Lunta lensi taivaalta vaakatasossa syväjäädyttäen naaman sekä kaikki ulkoiset ruumiinosat. Hämmentävintä oli kuitenkin se, että sama jäätävä lämpötila vallitsi myös itse lentokentän sisätilassa, joten tiedoksi tänne matkustaville ystäville: pukekaa se rotsinne päälle jo lentokoneessa.

Kentälle meitä vastaan oli saapunut sympaattinen vuokraemäntämme, jonka kanssa ajoimme lumisessa ja kaaoksenomaisessa maisemassa asunnollemme vanhankaupungin Pilies gatvelle, joka on paitsi Vilnan vanhin katu myös ehkäpä kaunein, koristeellisin ja karismaattisin -sekä turistoitunein. Kesäaikaan saamme siis kuulemma nauttia katusoittajien musiikista ranskalaisella parvekkeellamme. Olimme toki nähneet muutaman kuvan asunnosta jo etukäteen, mutta onneksi saimme yllättyä positiivisesti uuden kodimme koosta,  sijainnista, siisteydestä ja varustetasosta. Rakennus, jossa asuntomme sijaitsee on eittämättä koko korttelimme rumin, mutta hyvä niin, sillä se mahdollistaa hulppeat maisemat ikkunoistamme.

Vilnan yliopisto tarjoaa halukkaille vaihtoopiskelijoille mentorin, eli paikallisen opiskelija-tutorin, jonka tehtävänä on auttaa maahan tulevaa opiskelijaa käytännön asioissa liittyen niin kouluun, asumiseen kuin vapaa-aikaakin. Mentorini Egle oli apunani jo ennen Vilnaan saapumistani, sillä hän oli paitsi korjannut yliopiston kirjoilla olevan virheellisen sähköpostiosoitteeni mutta myös laittanut paikallisen opiskelijakortin hakemukset vetämään. Mentorini mahdollisti myös sen, että sain kysyä ennen saapumistani mieltäni askarruttavia kysymyksiä koskien aina kraanaveden juomakelpoisuudesta parhaimpiin vaatekauppoihin.  Ensimmäisenä iltapäivänä lounastimmekin Eglen kanssa, ja hän valaisi kiitettävästi liettualaista elämää ja käytänteitä täällä. Koulun alkuun on vielä parisen viikkoa aikaa, joten ehdimme treffata mentorini kanssa vielä ennen aherruksen alkua.

Lähikuva paljastaisi Rikun innostuneisuuden.

Katsastimme aamupäivän aikana Rikun kanssa kotikorttelimme maininkeja ja yritin ottaa Rikusta yhä niin ihanan kiusallisia turistikuvia. Vuorokauden kokemuksella Vilna vaikuttaa jo kotoisalta, herttaiselta ja kompaktilta kaupungilta, jonka ihmiset ovat aitoja ja hintataso matala. Toki katukuvassa näkyy edelleen neuvostoaika babushkojen vaappuessa kadulla vastaan osittain rapistuneiden rakennusten väleissä, mutta kaikki uusi täällä on hyvin eurooppalaista. Niin rakennukset kuin mummotkin.

Vaikka asuntomme oli elettävässä kunnossa sellaisenaan, turhuuksia rakastavana halusin lähteä jo ensimmäisen yön jälkeen shoppailemaan asunnostamme kotia. Supermarkettien ja tavaratalojen puuttuessa kaupungin keskustan maisemasta, ostimme bussiliput (0,75e!) ja karkasimme keskustan "sykkeestä" taajamien jättimäisiin ostoskeskuksiin, joista Akropolis on tunnettu Baltian suurimpana. Tuoreimmat perheostoksemme Hyper Maxima XXX:ssa ja Eremitazassa ehostivat kotiamme mm. pyykkikorin, kahvinkeittimen, juustohöylän sekä ilmaraikastimen ja vaniljakynttilöiden (peittämään entisten asukkaiden aikaansaama röökinkatku) verran. Tästä on hyvä jatkaa :)

Turėti gražią kelionę eli hyvää matkaa meille!

Käytännön valmistelut matkavakuutuksien lisäkuukausien ottamisista Suomi-tuliaisten ostoon, rinkkojen pakkailuun ja ystävien hyvästelyyn on suoritettu ja pään voi painaa hyvällä mielin tyynyyn tänä iltana. Pikainen unen nappaaminen onkin toivottavaa, sillä matka kohti seuraavaa seikkailua alkaa aikaisin huomenaamulla. Aamukastetta noussee satunnaisista jäähyväisten kyyneleistä, mutta tunnelma on ennen kaikkea odottava.

Air Balticin päämajan Riikan kautta liitävä lentomme on yhtä nousua ja laskua. Sitä tulee luultavammin olemaan myös aikamme Vilnassa. Ja hyvä niin. Tästä tunteiden ja tunnelmien vuoristoradan alkumetreistä päivittelen kokemuksia lisää kunhan saan Vilnan Senamiesisissä odottavaan kaksioomme toimivan internet-yhteyden.