Superfood, superstars and supercars

Toukokuun alkuviikkojen lähes 30 asteen helteet ja auringonotot ovat kääntyneet päivittäisiksi sateiksi ja koulutehtävien loppurutistuksiksi. Sisätiloissa olo ei kuitenkaan puuduta, sillä viime viikolla ehdittiin tehdä paljon:

Lauantaina vietettiin kansainvälistä Ravintolapäivää, mutta Vilnan katukuvasta sitä ei erottanut. Olimme kuitenkin aiemmin saaneet selville, että joku taho valmistaa suomalaisia herkkuja lähellä Uzupisin siltaa eli käytännössä kiven heiton päässä meidän kotoa. Aikaisemman Suomi-iltamme menestys ja vaihtaritoveriemme rakastuminen munavoihin ja karjalanpiirakoihin rohkaisi meitä kutsumaan kaverimme viettämään Ravintolapäivää suomalaisen ruuan merkeissä. Paikalle saavuttuamme tajusimme, että järjestävä taho onkin Suomen suurlähetystö ja siellä työskentelevät suomalaiset jotka hääräsivät "I wish I was in Finland"-paidoissaan. Rakennuksen toisen kerroksen ikkunasta tarjoiltiin korihissillä sulhaspiirakoita munavoilla sekä lohi- ja poroyllätyksiä aaltomaisissa kupeissa samalla kuin grillissä kärysi makkara, pihvit ja kasvishöyste ja laseissa kuohui kotitekoinen sima. Helteistä iltapäivää säesti suomalainen tango ja Vilnia-joen kuohu.

Ravintolapäivää suurempaa katunäkyvyyttä keräsi vuotuinen Katumusiikin päivä. Vanhakaupunki täyttyi sadoista katumuusikoista, joista useammat olivat parempia kuin yksikään viimevuosien kykykilpailun voittajatähti. Kykykilpailua seurattiin myös lauantai-iltana kun vaihtarikaverimme liettualaisvahvistuksineen täyttivät sohvamme ja  Euroviisut pienen televisiomme ruudun.

Myös Erasmus-opiskelijat edustivat soitto-
laulutaidoillaan

Vaikka Vilnaa halkookin suuri Neris-joki, ei kaupunki ole erityisen tunnettu uimamahdollisuuksistaan. Maanantai kunniaksi hyppäsimmekin paikallisliikenteen bussiin ja suuntasimme noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseville Vihreille järville (Žaliųjų Ežerų) kastamaan uudet uimapuvut ja heittämään talviturkit. Yllätykseksemme järvet todellakin olivat vihreitä, mutta hyvin kirkkaita ja sijaitsivat keskellä suuria metsiä. Olimme varautuneet myös opiskelemaan auringonoton yhteydessä, mutta lännestä vyöryävät tummat ukkospilvet ajoivat meidän takaisin bussipysäkille juuri sopivaan aikaan, sillä kirkkaat salamat ja kaatosade täytti taivaan minuutteja myöhemmin.

Se, joka uskalsi heittää talviturkin

Se, joka ei uskaltanut.

Keskiviikkona Vilnaan saapui Suomessa jo pahennusta herättänyt Gumball3000. Rotuše aikšte eli kaupunkintalon aukio aivan kotimme vieressä täyttyi superautoista ja supertähdistä. Tottakai mekin olimme menossa mukana, jonka ansiosta bongasimme mm. David Hasselhoffin, räppäri Xzibitin, Johnny Knoxvillen sekä ralliin osallistuvat suomalaiset Elastisen, Uniikin ja Duudsonit. Viimeisimpien kanssa saimme mahdollisuuden jutellakin muutaman sanan.

Hassle the Hoff

Duudsons

Elaa-aa-a

Hermoja raastavan liettuan kielen kirjalliset ja suulliset kokeet ovat viimein takanapäin. Kielen haasteellisuuden ja oman turhautuvan ja jähmeän kielipään vuoksi menestystä on turha toivoa, mutta naurettavat 4 opintopistettä koko kevään kestäneestä 3krt/vk kurssista olisi kyllä paikallaan. Ensiviikon elämänkaaripsykologian esitelmän ja tentin, venäjän suullisen ja kirjallisen kokeen sekä erään esseen palautuksen jälkeen koulu on tältä keväältä taputeltu. Mutta ihan vielä ei saa huokaista.

Ristiretki Šiauliaihin

Kouluvelvollisuudet ja etenkin vieraat ovat pitäneet meidät niin kiireisinä viime viikkojen ajan, että tapahtumien päivittäminen kirjalliseen muotoon tänne on jäänyt jäähylle. Nyt kuitenkin kun ensiviikon tentteihin lukeminen tulisi aloittaa, kummasti löytää kaikkea muuta parempaa tekemistä…

Viime viikonloppu oli urheilua, historiaa, ristejä ja asfaltti-ihottumaa täynnä. Ystäväni Essi saapui Vilnaan viettämään syntymäpäiviään ja kärsimään helteistä. Neljän päivän lomaan sisällytettiin lonkkarointia Vingio Parkasissa, keilailua ja kepta duonaa Akropoliksessa, hyytäviä hetkiä Kansanmurha-museon teloituskellareissa, terasseilua ja piknikkejä, markettiostoksia, mopsin metsästystä sekä päivämatka luoteis-Liettualaiseen Šiauliain kaupunkiin ja sen kuuluisaan pyhiinvaelluskohteeseen Ristikukkulalle. Loppukliimaksi syntyi kun bongasimme Suomen presidenttiparin asumasta asuntoamme vastapäätä valtiovierailunsa aikana.

Šiauliain kaupunki on maan kaupungeista neljänneksi suurin. Itse kaupunki ei juurikaan vedä puoleensa turisteja vaan magneettina matkailijoille toimii lähistöllä keskellä peltoja sijaitseva Ristikukkula (Kryžių kalnu). Kukkulalla tököttää sellainen määrä erikokoisia, –näköisiä ja -ikäisiä ristejä, että niiden laskeminen –tai määrän hahmottaminen on ihmisjärjelle mahdotonta. Nykypäivänä veikkailut huojuvat kymmenistä tuhansista miljoonaan. Ristikukkulan alkuhistoria on osittain hämärän peitossa, mutta ristien pystyttelyn arvellaan saaneensa alkunsa samoihin aikoihin kun liettualaiset kahistelivat saksalaisen valloittajien kanssa Šiauliain kaupungin hallinnasta. Ristien pystyttämisestä on tullut vieraan vallan painostusta uhmaavan kansallisen itsenäisyyden ja katolisen uskonnon symboli. Erityisen aktiivista ristien pystyttelyä oli Venäjän tsaarin vallan ja neuvostomiehityksen aikana. Neuvostovaltaa ristiviidakko ja sille suunnatut pyhiinvaellusmatkat ärsyttivät niin paljon, että ristit ja kaadettiin useaan otteeseen ja jopa kukkula lanattiin tasaiseksi. Tästä huolimatta kukkula ja ristit nousivat aina uudelleen.

Junamatkamme Vilnasta Šiauliaihin kesti 2,5 tuntia, jonka jälkeen löysimme bussiasemalta rouhean paikallisbussin kohti Ristikukkulaa. Vajaan vartin päästä löysimme itsemme valtatien varresta, josta kävelimme parisen kilometriä itse kukkulalle. Kukkula risteineen ja hiljaisine nunnarukouksineen oli kirkkaassa auringonpaisteessakin niin vaikuttava, että pimeän aikaan rohkeuden keräämiseen menisi useampi tovi.

Ristikukkulalta lähdettäessä meidät hyvästeli haikara-
pariskunta